Hyppää pääsisältöön
Päivitetty

Alle 29-vuotias väestö

Nuorisolaissa (1285/2016) nuorilla tarkoitetaan alle 29-vuotiasta väestöä. Nuorisopalvelujen kannalta keskeisiä nuorisoikäryhmiä ovat 9–12-vuotiaat, 13–15-vuotiaat, 16–18-vuotiaat ja 19–28-vuotiaat. Kuutoskaupunkien väestökehitystä luonnehtii 0–17-vuotiaiden väestöosuuden lasku ja yli 65-vuotiaiden väestöosuuden kasvu.

Vuoden 2024 lopussa 9–28-vuotiaita asukkaita oli kuutoskaupungeissa yhteensä 497 736. Vuonna 2024 korkein 9–28-vuotiaiden väestöosuus oli Oulussa (28,9 %) ja matalin Helsingissä (23,7 %). Korkeimmat väestöosuudet 9–12-vuotiaden, 13–15-vuotiaiden ja 16–18-vuotiaiden ikäryhmissä ovat Oulussa ja Espoossa ja 19–29-vuotiaiden ikäryhmän osalta Turussa ja Tampereella.

Vuoteen 2014 verrattuna 9–28-vuotiaden määrä on kasvanut kaikissa kuutoskaupungeissa, ja väestöosuudet ovat kasvaneet kuutoskaupungeista Helsingissä (+1,3 prosenttiyksikköä) ja Vantaalla (+0,4 prosenttiyksikköä). Kuutoskaupunkien vertailussa 9–28-vuotiaiden väestöosuus on vuosina 2014–2024 laskenut eniten Tampereella ja Turussa (-0,7 prosenttiyksikköä). Ikäryhmittäisiä osuuksia vertailtaessa eniten laskua tarkastellulla aikavälillä on ollut Helsingin 9-12-vuotiaiden väestöosuudessa (-0,6 prosenttiyksikköä) ja kasvua Helsingin 19–28-vuotiaiden väestöosuudessa (+2,6 prosenttiyksikköä).

15–28-vuotias väestö

Vuoden 2024 lopussa 15–28-vuotiaita asukkaita oli kuutoskaupungeissa yhteensä 376 095. Vuodesta 2022 15–28-vuotiaiden määrä on kasvanut kaikissa kuutoskaupungeissa. Vuoteen 2022 verrattuna 15–28-vuotiaiden väestöosuus on pysynyt Helsingissä ennallaan, laskenut Vantaalla 0,4 prosenttiyksikköä ja noussut Espoossa ja Turussa 0,2 prosenttiyksikköä sekä Tampereella ja Oulussa 0,1 prosenttiyksikköä.

Syrjäytymisriskissä olevat 15–28-vuotiaat

Syrjäytymisriskissä ovat nuoret, jotka eivät opiskele, työskentele, ole harjoittelussa tai varusmiespalveluksessa. Syrjäytymisriskissä olevien nuorten ja nuorten aikuisten (NEET-nuorten, Not in Employment, Education or Training) osuutta 15–28-vuotiaista tarkastellaan niin sanottuna NEET-asteena. Enemmistö NEET-nuorista on työttömänä, mutta ryhmään kuuluu hyvin erilaisissa elämäntilanteissa olevia nuoria.

Vuoden 2023 lopussa syrjäytymisriskissä olevia 15–28-vuotiaita oli kuutoskaupungeissa yhteensä 49 412. Syrjäytymisriskissä olevia nuoria oli eniten Helsingissä (15 492 nuorta) ja vähiten Turussa (5 657 nuorta). Syrjäytymisriskissä olevien osuudet 15–28-vuotiaasta vaihtelivat Turun 12,2 prosentin ja Vantaan 16,1 prosentin välillä.

Vuodesta 2022 syrjäytymisriskissä olevin nuorten määrä ja väestöosuus on kasvanut kaikissa kuutoskaupungeissa. Vuoteen 2022 verrattuna syrjäytymisriskissä olevin 15–28-vuotiaiden väestöosuuden kasvua on ollut eniten Vantaalla (+2,1 prosenttiyksikköä) ja vähiten Oulussa (+0,7 prosenttiyksikköä).